04.11.2011

RAKENNUTTAJATOIMISTO HTJ OY BREEAM-HANKKEIDEN SERTIFIOJAKSI

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy on saanut oikeuden sertifioida kansainvälisiä BREEAM hankkeita. Lue HTJ Tiedote 04.11.2011 >>

Uusia toimeksiantoja

Itella Real Estate Oy ja Rakennuttajatoimisto HTJ Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Orimattilan Pennalaan rakennettavan uuden teknologian logistiikkakeskuksen rakennuttamis- ja työmaavalvontatehtävien suorittamisesta. Hankkeen kokonaislaajuus on n. 79.000 brm2 ja sen rakennustyöt ovat käynnistyneet. Uusi logistiikkakeskus nousee Itellan jo olemassa olevan palveluvaraston viereen. Kiinteistössä hyödynnetään uusinta varasto- ja lämmitystekniikkaa. Esimerkiksi kiinteistön lämmityksessä ja jäähdytyksessä tullaan hyödyntämään maalämpöä. Laajennuksen jälkeen Itellan varastotila Pennalassa nousee yli 100.000 neliömetriin. Kiinteistön omistajana ja rakennuttajana toimii Itella Real Estate Oy ja käyttäjä toimii Itella Logistics Oy, jonka asiakkaana Pennalaan keskitetään mm. Rautakeskon keskusvarastotoiminnat.
Työt valmistuvat vaiheittain vuoden 2013 aikana siten, että viimeinen osa on valmis kesään 2013 mennessä. Tehtävien suorittamisesta vastaa HTJ:n Hämeenlinnan toimisto.

As Oy Helsingin Riontähti ja HTJ Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Jätkäsaareen toteutettavan asuinkerrostalon rakennuttamis- ja työmaavalvontatehtävistä. Asunto-osakeyhtiön omistaa Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, joten tilaajana toimii merkittävä kestorakennuttaja. Kohteen rakentaa NCC Rakennus Oy kvr-urakkamuotoisena. Kiinteistön laajuus on n. 4.000 brm2 ja siihen tulee yhteensä 42 asuntoa.

Niab Finland Oy omistaa Keravan keskustassa Aleksintori-nimisen liikerakennuksen, jossa on aloitettu kiinteistön peruskorjaus- ja muutostöiden suunnittelu. HTJ Oy tulee vastaamaan hankkeen rakennuttamis- ja työmaavalvontatehtävistä. Rakennuksen laajuus on n. 13.000 brm2. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2012.

Tiedepuiston Asunnot Oy:n (Helsingin Yliopisto) omistama asuntolakokonaisuus Vuolukiventiellä peruskorjataan täydellisesti. Vuonna 1968 valmistuneen yli 250-asuntoisen asuntolan mittavaan korjaukseen sisältyy myös yli 1.500 brm2:n uudisrakennus. Hanke toteutetaan uudella Australiassa kehitetyllä allianssiurakkamuodolla, jossa rakennuttaja, päätoteuttaja, pääsuunnittelija ja muutama muu merkittävä projektiosapuoli allekirjoittavat allianssisopimuksen. Me-pronominimuotoon kirjoitutetun sopimuksen mukaan allianssi itse määrittää hankkeen tavoitteet suunnitelmineen, aikataulun ja kustannusraamit. Tavoitteiden toteutumista mitataan ja toteutuneista tavoitteista allianssin kaikki osapuolet saavat bonusta. Merkittävää on myös, että esim. kustannustavoitteiden ylityksestä allianssin osapuolet ovat yhteisesti vastuussa.

HTJ Oy toimii TS-yhtymä Oy:n (Turun Sanomat) rakennuttajakonsulttina Vantaalla olevan painotalon täydellisessä peruskorjauksessa. HTJ vastaa myös työmaavalvonnasta tässä alun perin 1980-luvulla valmistuneessa kohteessa, jonka laajuus on 12.000 brm2.

CAN PACK S.A:N TÖLKKITEHTAALLA PERUSKIVENMUURAUS

Puolalainen Can Pack S.A. rakennuttaa Hämeenlinnaan tölkkitehtaan, jonka peruskiven-muuraustilaisuutta vietettiin 9.8.2011. Rakennuksen kokonaislaajuus on 15.400 brm2 ja tehtaan vuosittainen kapasiteetti on 900 miljoonaa tölkkiä. HTJ Oy vastaa kohteen rakennuttamis- ja työmaavalvontatehtävistä. Tuotanto tehtaassa alkaa maaliskuun alkupuolella 2012.

JÄRVENPÄÄN KOULUTUSKESKUKSEN OPPILAITOS VALMISTUI

Invalidiliitto ry:n Järvenpään koulutuskeskuksen Kuntola-niminen uudisrakennus valmistui 31.5.2011. Rakennus on 2-kerroksinen oppilaitos, jonka kokonaisbruttoala on 3.894 m² ja tilavuus 19.550 m³. HTJ Oy vastasi kohteen rakennuttamis- ja työmaavalvontatehtävistä.

ETOLA YHTIÖIDEN LOGISTIIKKAKESKUS KÄYTTÖÖN

Etra Oy:n uusi logistiikkakeskusrakennus on valmistunut ja otettu käyttöön huhtikuun lopussa Hämeenlinnassa Moreenin teollisuusalueella. Etra Oy keskittää teollisuustuotteidensa päävarastoinnin tähän uuteen logistiikkakeskukseen, joka on kooltaan 20.000 m2 ja sijaitsee 4 km Hämeenlinnasta etelään 11 hehtaarin tontilla 3-tien varrella.

MECHELININKATU 18 VALMISTUI

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman omistaman Mechelininkatu 18 vuokratalon linjasaneeraus- ja peruskorjaustyö on valmistunut huhtikuun alussa 2011. Kohteen kerrosala oli
n. 4.000 m2, talo on 7-kerroksinen ja asuntoja on 55 kpl. Ullakolle on lisäksi rakenteilla 2 kpl ullakkoasuntoja, yhteensä n. 250 m2.

Uusia henkilÖitÄ HTJ:ssÄ

Vantaalle:

Rakennusvalvojaksi RI Harri Saarinen. Harri siirtyi meille Rakennusliike Sierak Oy:ltä.

Rakennuttajainsinööriksi DI Kari Aitto-oja. Kari työskenteli aikaisemmin Pöyry CM Oy:ssä.

Rakennusvalvojaksi RI Kari Hyvärinen. Kari siirtyi meille Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy:ltä.

Kehityspäälliköksi insinööri (amk) Satu Hintsanen. Satu siirtyi meille Pöyry CM Oy:ltä.

Hämeenlinnaan:

Toimistosihteeriksi yo-merkonomi Tuula Viitanen. Tuula siirtyi meille Teknologiakeskus Innopark Oy:sta.

Yhtiön henkilöstön kokonaismäärä on tällä hetkellä 54. Kasvua tämän vuoden puolella yli kymmenen henkeä.

NIMITYKSIÄ

Insinööri (amk) Henri Jyrkkäranta on nimitetty projektipäälliköksi. Aikaisemmin hän toimi yhtiössämme rakennuttajainsinöörinä.