HTJ ON PUSKENUT ETEENPÄIN VAHVANA JA KASVANUT MYÖS TAANTUMAN AIKANA !

Olemme vaikeasta kiinteistö- ja rakennusalan suhdannetilanteesta huolimatta pystyneet pitämään yllä kannattavaa kasvuamme. Vuonna 2009 asiantuntijoidemme määrä ylitti 30. Kesäkuussa 2010 meitä on 40 ja vuoden lopussa ennakoimme
henkilökunnan määrän olevan lähes 50. Olemme entisestään vahvistaneet henkilöresurssejamme projektinjohdossa, valvonnassa sekä taloteknisessä osaamisessa Vantaan ja Häme-Pirkanmaan toimistoissamme. Myös kehitystoimin-nassa henkilöstölisäyksemme parantavat edelleen mahdollisuuksiamme laajentaa
ja kehittää teknisiä ja laadullisia toimintamallejamme.

Suhdannetilanteiden muuttuminen on rakennusalalle ominaista. Siihen reagointi,
sen huomioiminen ja toisaalta myös hyödyntäminen on taitolaji, jonka hallinta edellyttää kokemusta ja erityistä osaamista projektinjohdolta. Rakennushankkeen johtaminen ja eri toimintatapojen joustava käyttäminen on meille suhdanteiden myllerryksessäkin luontevaa toimintaa, jonka tulokset asiakkaamme saavat hyödykseen.

Viime aikoina saamamme merkittävät toimeksiannot ovat osoituksena yhtiötämme kohtaan osoitetusta luottamuksesta sekä kerta- että kestorakennuttajien piirissä.
Taloudellinen asemamme on vakaa, josta osoituksena Dun & Bradstreet/Soliditet Finland on myöntänyt Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:lle korkeimman luottoluokituksen AAA, eli todistuksen erittäin hyvin hoidetusta yrityksestä. Se osoittaa, että olemme luotettava ja turvallinen yhteistyökumppani.

Sekä talonrakentamisessa että infra-alalla on edessään uusia haasteita, kuten uudet tiukemmat rakentamismääräykset erityisesti energiatehokkuudessa sekä muiden ekologisten ratkaisujen etsiminen ja hyödyntäminen. Rakentamisen laadun ja talouden hallinnalle nämä asettavat omat vaatimuksensa, joista selviämiseksi tarvitaan kaltaistamme toimijaa.  Asiantuntijoidemme johdolla voidaan varmistaa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen myös haastavissa ympäristöolosuhteissa.

Tavoitteenamme on, että johtamamme hankkeet suunnitellaan tasapainoisen kestävän kehityksen vaatimusten mukaan huomioiden taloudelliset-, tekniset- ja ympäristötekijät. Pidämme huolen siitä, että suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään realistisia, innovatiivisia ja parhaita mahdollisia ratkaisuja. Arvioimme vaihtoehtoja ja tunnistamme kustannustehokkaat ja luotettavat ratkaisut. Tavoitteenamme on saada aikaan konkreettisia mitattavissa olevia tuloksia, joilla voidaan vaikuttaa energiatehokkuuteen, rakentamistalouteen sekä työskentely-ympäristön laatutekijöihin.
 
Käytettävissänne olevat HTJ:n palvelut ovat entistä monipuolisempia sekä vahvempia
laadullisesti, asiantuntevasti sekä taloudellisesti!



Martti Reijonen

Toimitusjohtaja