Ajankohtaista

15.02.2022

HTJ on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista tänäkin vuonna

HTJ on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista tänäkin vuonna

HTJ saavutti jälleen erinomaiset tulokset vuoden 2021 People Power -henkilöstötutkimuksessa, ja yritys palkittiin Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksella. Tunnustuksen jakaa vuosittain tutkimusyhtiö Eezy Flow Oy, ja tänä vuonna HTJ ylsi keskisuurten yritysten sarjassa sijalle 3. Edeltävän vuoden tavoin HTJ oli rakennusalan toimijoista tutkimuksessa parhaiten menestynyt yritys.

Tutkimuksessa selvitetään koko henkilöstöltä kattavasti omistautuneisuutta ja sitoutuneisuutta sekä yrityksen johtamista ja suorituskykyä. HTJ:n henkilöstö antoi hienosti palautetta ja kehitysajatuksiaan vastausprosentin noustessa miltei 90 %:iin.

”Olemme HTJ:lla osallistuneet Eezy Flown kehittämään People Power -henkilöstötutkimukseen nyt kuuden vuoden ajan. Vaikka olemme pärjänneet joka vuosi kiitettävästi kaikilla osa-alueilla, tulokset ovat olleet huikean korkeat erityisesti yritystason väittämissä, niin myös nyt. Tutkimuksen mukaan henkilöstömme kokee, että meillä hierarkia on matalaa, viestintä avointa ja sujuvaa sekä päätöksenteko ketterää”, HTJ:n henkilöstö- ja viestintäjohtaja Sanna-Kaisa Niemelä avaa tuloksia.

Myös työskentelyedellytykset koetaan toimiviksi. Henkilöstössä nähdään, että yritys tukee kunkin ammatillista kehittymistä ja että työhön liittyvät päätökset voi tehdä riittävän itsenäisesti. Myös työkuormaa pidetään pääsääntöisesti kohtuullisena. ”On meille ensiarvoisen tärkeää, että vaativaa ja vastuullista projektityötä tekevä henkilöstömme voi hyvin ja että elämässä on muutakin kuin työnteko”, Niemelä painottaa.

”Kokonaisuudessaan voimme olla tuloksiin erittäin tyytyväisiä. Suurin kiitos kuuluu koko upealle omistautuneelle porukallemme hienosta saavutuksesta”, hän summaa.

Lue lisää: www.innostavimmat.fi/voittajat.
 
Oletko rakennuttamisen asiantuntija ja kiinnostunut kuulemaan lisää HTJ:sta työpaikkana? Etsimme jatkuvasti osaavia tekijöitä mutkattomaan joukkoomme. Ole rohkeasti yhteydessä ja kysy lisää!

Lisätietoja:

Sanna-Kaisa Niemelä
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja
+358 40 842 2552
sanna-kaisa.niemela@htj.fi