10.12.2020

Sähköasiantuntija/-valvoja

Toimintamme ollessa hyvässä kasvussa haemme
SÄHKÖASIANTUNTIJAA/-VALVOJAA
talotekniikka- ja energiapalveluihimme pääkaupunkiseudulle.

Sen, missä hankkeessa meillä aloitat, määrittää oma taustasi, työkokemuksesi, koulutuksesi ja kiinnostuksen kohteesi. Työskentelet hankkeiden vaatimusten mukaan joko itsenäisesti tai osana projektitiimiä monipuolisissa rakennushankkeissa sähköasiantuntijana ja -valvojana. Lisäksi työnkuvaan voi kuulua myös osaamisesi mukaan erilaiset asiantuntijatehtävät tilaajan edunvalvontatehtävissä, suunnittelun ohjauksessa ja hankekehityksissä. 

Odotamme sinulta soveltuvaa sähköalan koulutustaustaa (vähintään teknikon tutkinto) sekä osaamista ja kiinnostusta asiantuntijatehtävissä toimimiseen. Arvostamme kokemustasi rakennuttamisen puolelta, erityisesti valvonnasta, mutta taustasi voi olla myös urakointi- tai suunnittelupuolelta. 

Tule kasvattamaan onnistumisia kanssamme! HTJ:n sydän on joukko osaavia ja asiallemme omistautuneita asiantuntijoita. Mutkattomassa ja rennossa työyhteisössämme jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa monipuolisten tehtävien parissa, osaavat työkaverit ympärillä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Talotekniikka- ja energiapalveluiden toimialapäällikkö Timo Heiskanen, puh. 050 414 4827. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen vaikka heti ja viimeistään 31.1.2021 mennessä osoitteeseen hakemukset@htj.fi. Merkitse viestikenttään ”Sähköasiantuntija, PKS”.