Uuden ajan ympäristöystävällinen vankila

Allianssimallilla toteutetussa Hämeenlinnan uudessa vankilassa pyrittiin mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja siinä myös onnistuttiin.

Kohde

Hämeenlinnan vankila

Laajuus

7 900 brm²

Aikataulu

Rakennusvaihe 1/2019–9/2020

HTJ:n rooli

Rakennuttajakonsultti ja valvoja

Hämeenlinnan vankilan rakentaminen toteutettiin Senaatti-kiinteistöjen kärkihankeallianssimallilla. HTJ toimi uudisrakennushankkeessa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajakonsulttina ja valvojana. HTJ oli hankkeessa mukana alusta asti aina hankesuunnittelusta ja allianssikumppanin kilpailutuksesta suunnitteluun, toteutukseen ja viimeisimpänä takuuajan töihin.

Ympäristö-, laatu- ja vastuullisuusnäkökulmat otettiin poikkeuksellisen hyvin huomioon hankkeen kaikissa vaiheissa. Lopputuloksena on erittäin nykyaikainen vankila, jonka hiilijalanjälkeä minimoitiin muun muassa hyödyntämällä maalämpöä ja aurinkoenergiaa. Kohde saavutti neljän tähden RTS-ympäristöluokituksen. Tätä ennen neljän tähden luokituksen oli saanut vain kaksi hanketta Suomessa. HTJ oli rakennuttajakonsulttina määrittelemässä hankkeen RTS-tavoitteita ja omalta osaltaan ohjaamassa ja valvomassa, että asetetut tavoitteet saavutettiin.

”Olemme iloisia, että saimme olla mukana Hämeenlinnan vankilan ainutlaatuisessa rakennushankkeessa, jossa ympäristöarvot huomioitiin näin kattavasti. Neljän tähden RTS-luokitus on upea saavutus ja osoitus onnistuneesta yhteistyöstä, jossa kaikki osapuolet sitoutuivat elinkaariystävälliseen ja energiatehokkaaseen rakentamiseen”, hankkeessa projektipäällikkönä toiminut HTJ:n projektijohtaja Teemu Haaja sanoo.

Kuva: Petri Niemelä

Kommentti

"Oli hienoa olla toteuttamassa näin poikkeuksellista hanketta ja edistämässä samalla vähähiilisempää rakentamista. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön HTJ:n kanssa. Tilaajana pystyin luottamaan, että asiat etenevät suunnitelmien mukaan laadukkaasti ja hyvässä yhteishengessä.”

Tarja Hietamäki, rakennuttajapäällikkö, projektijohtaja, Senaatti-kiinteistöt