Ajankohtaista

03.06.2021

Jussi Hynninen rakennuttamisjohtajaksi

Jussi Hynninen rakennuttamisjohtajaksi

Jussi Hynninen on nimitetty rakennuttamisjohtajaksi HTJ:n Pääkaupunkiseudun Talonrakentamisen yksikköön 24.5.2021 alkaen. HTJ vahvistaa nimityksellä kiinteistöjen rakennuttamisen organisaatiotaan.

Hynninen tulee vastaamaan yksikön rakennuttamistoiminnasta ja johdosta Vesa Ekokosken rinnalla. Hynnisen rooli painottuu yksikön projektityön johtamiseen, minkä lisäksi hän johtaa myös omia asiakasprojekteja. Ekokoski jatkaa yksikön johtajana keskittyen erityisesti tarjoustoimintaan ja asiakasrajapintaan.

”On hienoa päästä työskentelemään alan johtavaan rakennuttajatoimistoon, joka toimii aktiivisesti niin asiakkaidensa kuin oman henkilöstönsä onnistumisten eteen. Lähden suurella innolla kehittämään HTJ:n toimintaa ja hankkeita. Keskeisimpiä tehtäviäni ovat tiimin johtaminen, hankkeiden etenemisen varmistaminen sekä esimerkiksi yhteisten toimintatapojen ja projektityön kehittäminen”, Hynninen sanoo.

Vapaa-aikansa Hynninen viettää mielellään kestävyyslajien, kuten hiihdon ja juoksun parissa. Myös tulo HTJ:lle varmistui kesken hiihtolenkin. Puhelin alkoi soida hiihtohousuissa – langan päässä oli Janne Ketola.

”Olen iloinen, että saamme Jussin myötä leveämmät hartiat kiinteistörakennuttamisen johtoon. Pääkaupunkiseudun Talonrakentaminen on suurin liiketoimintayksikkömme, jolta odotamme myös vahvaa kasvua tulevaisuudessa. Toivotan Jussin lämpimästi tervetulleeksi HTJ:lle ja onnea uuteen tehtävään”, HTJ:n toimitusjohtaja Janne Ketola toteaa. 

Hynnisellä on vahva kokemus hankekehityksestä ja projektinjohtamisesta kiinteistörakentamisen alalta. Ennen HTJ:ta hän on muun muassa työskennellyt A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy:ssä projektien vetovastuussa sekä YIT Rakennus Oy:ssä Triplan projektinjohtotehtävissä. Hynninen on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1997 syventymisaineenaan rakentamistalous. 

”Lähivuosina toivoisin näkeväni suuren muutoksen rakentamisen yhteistyömalleissa niin isoissa kuin pienemmissä hankkeissa sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisessä esimerkiksi työmaavalvonnassa”, Hynninen kuvaa alan kehitystarpeita.