Ajankohtaista

15.06.2022

Petri Rintala vie vaativat peruskorjaushankkeet rastilta rastille ja maaliin

Petri Rintala vie vaativat peruskorjaushankkeet rastilta rastille ja maaliin

”Eksyin puolivahingossa rakennusalalle ja tajusin heti, että tämä oli oikea valinta. Päivääkään ei ole tarvinnut katua”, HTJ:n Turun talonrakentamisen yksikössä työskentelevä projektijohtaja Petri Rintala kertoo ammatinvalinnastaan. 

Petrin erikoisalaan lukeutuvat vaativat peruskorjauskohteet sekä julkisen sektorin rakennushankkeet, kuten koulut, päiväkodit ja sairaalatilat. Vapaa-ajallaan suunnistusta harrastava Petri luovii kiperissäkin hankkeissa rastilta toiselle samanlaisella määrätietoisuudella kuin harrastuksessaan. 

Medisiinan peruskorjauksessa riitti pähkinää purtavaksi

Yksi mieleenpainuvimmista saneeraushankkeista Petrin uralla on ollut Suomen yliopistokiinteistöjen Medisiinan A-C-rakennusten kolme vuotta kestänyt peruskorjaushanke, joka valmistui tänä keväänä. Nykyisin pääosin Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan käytössä oleva, valtakunnallisesti arvokkaana pidetty rakennus tarjosi projektiryhmälle pulman jos toisenkin ratkaistavaksi. 

”Hankkeessa ei ollut viikkoa, että jotain normaalista poikkeavaa ei olisi tapahtunut”, Petri muistelee ja kertoo, että esimerkiksi A-osan julkisivua piti uusia noin sadan neliön verran. Kävi kuitenkin ilmi, että rappauspinta oli irronnut laajemmalta alueelta ja lopulta rappausta päädyttiin tekemään yli tuhannen neliön alueelta.

Toinen esimerkki lukuisista haasteista oli ilmanvaihdon kapasiteetin kasvattaminen rakennuksen C-osassa. Ilmanvaihdossa riitti tehoa, mutta hormit olivat jo täynnä tekniikkaa. Vanhan rakennuksen palkkien ja kantavien rakenteiden ympärille oli haastavaa löytää reittejä kanavoinnille. Monen mutkan kautta ongelma ratkaistiin laajentamalla neljää olemassa olevaa hormia sekä tilan että käytävän puolelle. Kun vähäisestä tilasta piti nipistää lisätilaa hormeille, oli jokaisen hormin paikka käytävä tarkasti läpi käyttäjän kanssa, jotta tilojen toiminnallisuus säilyi.

Monia jatkuvat vaativien peruskorjaushankkeiden kommervenkit voisivat hirvittää, mutta Petriä ne innostavat: ”Siinä on minusta jotakin erityistä, että työmaavaiheen aikana tulee yllätyksiä ja haasteita, joihin pitää reagoida. Toki uudenkin tekeminen on hienoa, mutta saneeraushankkeissa on erilainen syke, kun tehdään ja pengotaan vanhaa. Tällainen pitää mielen virkeänä.”

Lukuisista käänteistä huolimatta Medisiinan peruskorjaus valmistui ajallaan. ”Parasta työssäni on se, kun voitetaan haasteet ja saadaan käyttäjille sellaiset tilat kuin on toivottu ja vielä aikataulussa ja budjetissa. Näin myös Medisiinassa.”

Astetta parempaa paineensietokykyä

Vapaa-ajallaan Petri irrottautuu työstään viettämällä aikaa perheensä ja vauhdikkaiden harrastustensa parissa. Suunnistaminen on ollut läsnä Petrin elämässä lapsesta asti. Nuorempana hän suunnisti aktiivisesti, mutta nykyisin meno on Petrin omin sanoin hieman leppoisampaa ja rajoittuu pariin starttiin vuodessa.

Tänä kesänä Jukolan viesti jää Petrillä väliin pohjevaivan takia, mutta hän sparrailee HTJ:n joukkueen Jukolan ensikertalaisia ja on järjestänyt heille suunnistuksen pikakurssin. Petrin oma päätavoite siirtyi veteraanien MM-kisoihin, jotka järjestetään heinäkuussa Italiassa.

”Vaikka suunnistus on lajini, olen sielultani joukkuepelaaja. Suunnistuksessa henkilökohtainen menestys ei ole koskaan napostellut. Löysin 2000-luvun taitteessa Turussa viestijoukkueen, jossa oli muita samanhenkisiä ihmisiä. Sen jälkeen aloin panostaa enemmän viesteihin.”

Petrin mukaan suunnistaminen on antanut hyvät eväät myös työelämään ja tarjonnut esimerkiksi hyvän paineensietokyvyn. ”Kun urheilussa olen tottunut siihen, että joudun tiukoille henkisesti ja fyysisesti, niin työelämässä paineet on helpompi kestää. Suunnistus on myös hyvä tapa irrottautua työstä. Kun lähtee metsään, siinä unohtuu kaikki muu”, Petri avaa ja pohtii perään, että kyllä jotain samaakin löytyy rakennuttamisessa ja suunnistuksessa. ”Rakennushankkeissa pitää selvittää vaiheita samalla tavalla kuin suunnistuksessa. Menet pisteestä A pisteeseen B askel kerrallaan, oli se sitten kivi, oja tai mäki, ja katsot mitä tulee seuraavaksi vastaan. Samalla tavalla projektit etenevät pala kerrallaan.”’

Työn monipuolisuus viehättää

Petri on työskennellyt HTJ:lla vaativissa rakennuttajatehtävissä kuusi vuotta. Ennen HTJ:ta työkokemusta ehti kertyä runsaasti niin julkisella sektorilla Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä ja Kaarinan kaupungilla kuin konsulttipuolellakin. Parasta rakennuttamisessa on aina ollut hankkeiden monipuolisuus.

HTJ:lla Petri on omien sanojensa mukaan päässyt tekemään ”pirun hienoja hankkeita”. ”Projekteja tulee ja menee, ja ne ovat kaikki erilaisia. On erilaisia asiakkaita ja käyttäjiä. On toimitilaa ja tuotantotilaa. Jokaisessa hankkeessa on uudet ihmiset ja haasteet vastassa. Työn mielekkyys tulee tästä monipuolisuudesta ja tietysti siitä, kun näkee mitä hankkeessa saadaan aikaan.”

HTJ:ssa yrityksenä Petriä kiehtoo sen sopiva koko, riippumattomuus suunnittelu- ja urakoitsijaorganisaatioista sekä selkeä keskittyminen konsulttipuoleen. ”Sanoisin myös, että täällä väestä pidetään huolta keskimääräistä paremmin”, hän pohtii.

Joukkuepelaajana Petrille on tärkeää luoda hyvää henkeä projektiryhmässä, sillä hyvässä yhteistyössä syntyy aina paras lopputulos: ”Hankkeessa on monta tahoa mukana, kuten tilaajan, suunnittelijan ja urakoitsijan edustajat sekä konsultit. Tuntuu hyvältä, kun paletin saa puhaltamaan yhteen hiileen ja on voinut edesauttaa tätä omalla tekemisellään.”

 

Lisätietoja:

Petri Rintala
Projektijohtaja
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
+358 40 542 0799