Ajankohtaista

19.09.2022

Kesä täynnä monipuolisia tehtäviä projektityöskentelystä ja dronelennoista ympäristökehitykseen

Kesä täynnä monipuolisia tehtäviä projektityöskentelystä ja dronelennoista ympäristökehitykseen

”Olen oppinut todella paljon kesän aikana, ja saanut käsittämättömän hyvän poikkileikkauksen rakennusalaan”, pohtii Aaro Hanttu, yksi HTJ:n kolmesta projekti-insinööriharjoittelijasta.

HTJ sai tänä kesänä pääkaupunkiseudun riveihinsä kolme projekti-insinööriharjoittelijaa Aalto-yliopistosta. Aaro Hanttu, Sofia Neuvonen ja Oskari Jyrinki olivat kaikki saaneet kandidaatintutkinnon taskuun keväällä – Aaro kone- ja rakennustekniikasta ja Sofia ja Oskari energia- ja ympäristötekniikasta. Kaikki kolme jatkavat kesän jälkeen tuntityöläisenä HTJ:lla maisteriopintojensa ohella.

Talopuoli tutuksi

Aaro työskenteli kesällä enimmäkseen talonrakennuttamisen parissa. ”Työtehtäväni ovat olleet todella monipuolisia. Jo ensimmäisellä viikolla osallistuin hankkeiden kokouksiin ja kävin työmailla. Pian pääsin laatimaan hankeaikatauluja kokeneempien kollegoiden johdolla, luomaan tarjouspyyntöjä, toimimaan sihteerinä eri hankkeissa ja tekemään kustannusseurantaa,” Aaro kertaa.

”Ja tuossa on vain pintaraapaisu tehtävistäni. Töitä on piisannut laidasta laitaan useissa eri hankkeissa ja vastuuta on annettu. Yksin ei ole kuitenkaan jätetty, vaan kollegoilta on aina saanut apua, kun sitä on pyytänyt”, Aaro kehuu.

Aaron mukaan yksi innostavimmista työtehtävistä oli sukeltaa muutos- ja lisätöiden maailmaan ja päästä hyödyntämään opinnoissa saatua lakiosaamista. ”Mieleenpainuvaa oli myös se, kun pääsin itse järjestämään erääseen kohteeseen asennukset ja varmistamaan, että kaikki menee sovitusti.”

Kesä opetti paljon ja tarjosi hyvän kokonaiskuvan alasta. ”Arvostan sitä, kuinka hyvin johto oli räätälöinyt harjoittelijoiden työnkuvat kiinnostuksen kohteiden ja taustojen mukaan. Vaikka HTJ on yrityksenä melko iso, jo yli 200 henkeä, täällä on tosi matala hierarkia ja helposti lähestyttävä johto.”

Ympäristökehitystä ja monipuolisia hankkeita

Sofia pääsi kesän aikana tekemään runsaasti ympäristökehityksen tehtäviä, kuten kiertotalouteen ja taksonomiakriteereihin liittyviä kartoituksia. Loppukesästä Sofia antoi koko HTJ:n henkilöstölle tietoiskun kysyntäjouston huomioimisesta rakennushankkeissa.

”Tämän lisäksi olen ollut mukana yhdessä isommassa talopuolen hankkeessa projekti-insinöörin tehtävissä, johon kuului sihteerin tehtäviä, kuten pöytäkirjojen ja muistioiden laatimista, kustannushallintaa ja työmaakuvauksia. Pääsin tutustumaan myös infratoimialaan, sillä olin kesällä Tikkurilan vesitornin purkuprojektissa rakennusvalvojaharjoittelijana. Osallistuin tässä roolissa valvontakierroksiin ja työmaakokouksiin. Tehtäväni ovat olleet tosi monipuolisia ja vaihtelevia”, Sofia kertoo.

”Minulla on alusta asti ollut sellainen olo, että kaikilta on voinut kysyä apua matalalla kynnyksellä. Apua on aina saanut ja aikaa löytynyt opastamiseen, vaikka ihmiset ovatkin kiireisiä”, Sofia kertoo.

Tietomallinnusta ja dronelentoja

Oskari vietti kesän infrarakennuttamisen hankkeissa, kuten Kruunusillat-siltaurakassa ja Kasin katutyöt -hankkeessa. ”Tein kesällä paljon dronekuvauksia, mikä on ollut itselleni erittäin mieluisaa. On ollut hienoa päästä työmaalle kuvaamaan dronella ja sen jälkeen prosessoimaan materiaaleja tilaajan käyttöön”, Oskari kertoo.

Harjoittelupaikka oli Oskarille uran ensimmäinen oman alan työpaikka. ”Kokemus on ollut oikeastaan vielä parempi kuin mitä odotin. Työ on ollut tosi monipuolista – olen päässyt käymään työmaalla, mutta olen tehnyt myös runsaasti toimistotöitä. Ennakkoon minulla ei ollut erityisiä toiveita siitä, halusinko työskennellä enemmän talo- vai infrapuolella, mutta jälkikäteen ajatellen infra on ollut minulle paras vaihtoehto”, Oskari pohtii.

”En kyllä tiedä, miten kesä olisi voinut mennä paremmin. Tämä on ollut minulle unelmien harjoittelupaikka, enkä edes osannut odottaa näin hyvää. Voin suositella HTJ:ta harjoittelupaikkana kandivaiheen suorittaneille insinööriopiskelijoille. Tämä on ollut ehdottomasti huippu kesätyöpaikka.”

Kiinnostaako harjoittelu HTJ:lla?

HTJ:n ensi kesän harjoittelupaikat tulevat hakuun loppuvuodesta 2022. Otamme kuitenkin vastaan avoimia hakemuksia läpi vuoden, ja voit jättää sellaisen meille täällä.