27.03.2019

Helsingin ensimmäinen puupäiväkoti

Helsingin ensimmäinen puupäiväkoti

"Helsingin kaupunki edistää tulevaisuuden ympäristöjen rakentamista ja haluaa systemaattisesti lisätä ekologista puurakentamista julkisissa rakennuksissa", kertoo Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan rakennuttamisen projektinjohtaja Pentti Salo.

Etelä-Haagaan nousee parhaillaan Helsingin ensimmäinen massiivipuurakenteinen päiväkoti. Lapinmäen päiväkodin ulkoseinät ja kantavat sisäseinät ovat ristiinliimattuja puuelementejä. CLT-rakentaminen on Suomessa vielä verraten uutta, ja Lapinmäen päiväkoti on herättänyt paljon kiinnostusta yli kuntarajojen.


Koko paketti teltassa

Olennaisin ero puurakentamisessa verrattuna betonirakentamiseen on olosuhteiden hallinta. Ulkopuoliset säähaitat ja kosteus on suljettava pois. "Koko Lapinmäen päiväkodin rakentaminen on runkopystytysvaiheesta lähtien toteutettu sääsuojan alla", kertoo HTJ:n projektipäällikkö Eija Heinola.

Kosteudenhallintaan kiinnitetään hankkeessa erityistä huomiota. Rakentamiselle on tehty perusteellinen kosteudenhallintaselvitys, rakennuksen kosteutta mitataan viidellä kosteusanturilla ja kosteudenhallintaa sekä lämpötilaa valvoo ja raportoi oma kosteudenhallintakordinaattori.

 
Puuelementtirakentamisesta opittua

"Haastavin vaihe uuden materiaalin kannalta oli rakennesuunnittelu", kertoo Salo.

CLT:lle ei vielä ole olemassa yhteisiä julkisten tilojen mitoitus- tai suunnitteluohjeita. Liitosten suunnitteluun, mitoitukseen ja massiivipuun ääneneristävyyteen oli täten löydettävä uusia ratkaisuja. Myös rakennuksen yhteisvärähtelyn vähentäminen vaati lisälevytyksien suunnittelua, kun rakennuksen palkkeja ei ollut mahdollista kasvattaa tai lisätä.

CLT-rakennuttamista suunnitteleville Heinola vinkkaa varaamaan aikaa rakennuspaikkakohtaiselle tuotehyväksynnälle mikäli palosuojakäsittely toteutetaan työmaalla. Palosuojaus ja -turvallisuus vaativat muutoinkin tarkkaa huomiota jo suunnitteluvaiheessa.

Rakennusprosessi on massiivipuuelementeistä rakennettaessa sama kuin esimerkiksi betonirakentamisessa. Työvaiheet poikkeavat valujen, materiaalien työstämisen ja tasoitetöiden osalta. Kun rakennukseen tulee puurunko, jäävät betonielementtien juotos- ja saumavalut sekä betonipintojen hionnat luonnollisesti pois. Puurakentamisessa selvitään siis vähemmillä tasoitetöillä, koska vain kipsilevyt vaativat tasoittamista. Lisäksi aukkoineen valmiiksi työstetyt elementit vähentävät työstämisen tarvetta työmaalla.

"Kaiken kaikkiaan Lapinmäen päiväkoti etenee onnistuneesti ja olemme saaneet hyvää kokemusta CLT-rakentamisesta", kertoo Heinola. Päiväkoti on ollut jo rakentajilleen hyväksi koettu työympäristö. Esimerkiksi siisteydenhallinta on ollut betonipölyn puutteen vuoksi helpompaa.

 
Aistikas rakennus

Lapinmäen päiväkodin pintoihin jätetään mahdollisimman paljon puuta näkyviin.
Käyttäjät tulevat aistimaan lämpimän pehmeän puun.

"Päiväkodista tulee varmasti todella viihtyisä", uskoo Salo. Salo toivoo, että suomalaiset hyödyntäisivät tulevaisuudessa yhä rohkeammin puurakentamisen vahvaa ja innovatiivista osaamistaan. Hän näkee, että yhdistämällä myös eri materiaaleja voidaan löytää toimivia ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin.

Valmiista päiväkotirakennuksesta tulee kaksikerroksinen ja 1514 brm2 tiloihin on suunniteltu hoitopaikka 160 lapselle. Uudisrakennuksen hankesuunnittelu aloitettiin elokuussa 2016, rakentaminen aloitettiin viime vuoden elokuussa ja päiväkodin on määrä valmistua lokakuussa 2019. Arkkitehtinä hankkeessa toimi Arkkitehdit Frondelius Keppo Salmenperä Oy, rakennesuunnittelijana IdeaStructura Oy ja rakennusurakoitsijana Rakennuspartio Oy. HTJ tuli mukaan jo hankesuunnitteluvaiheessa ja hoitaa Helsingin kaupungin puitesopimuksella päiväkodin rakennuttamisen sekä rakennus- ja LVI-töiden valvonnan.

Kiinnostaako kasvava puurakentaminen? Kysy neuvoa ja lisää palveluistamme projektipäällikkö Eija Heinolalta.

Lisätietoja:
Eija Heinola
Projektipäällikkö
eija.heinola@htj.fi
P. 050 309 8605