Ajankohtaista
07.05.2025
Petri Törmänen HTJ:n talonrakennuttamisen aluepäälliköksi Ouluun

Petri Törmänen on nimitetty HTJ:n talonrakennuttamisen aluepäälliköksi Ouluun 7.5.2025. Törmänen vastaa yrityksen talonrakennuttamisen liiketoiminnan kehittämisestä, myynnistä ja markkinoinnista Oulun alueella. Tehtävä on yrityksessä uusi.
Törmänen siirtyy HTJ:lle Lujatalolta, jossa hän työskenteli viimeksi Pohjois-Suomen hankekehityspäällikön tehtävissä.
”Oulu on yksi Suomen tärkeimmistä kasvukeskuksista ja tärkeä markkina HTJ:lle. Meillä on entuudestaan vahva jalansija Oulun alueen infrahankkeissa. Petrin avulla pääsemme vahvistamaan asemaamme johtavana riippumattomana rakennuttajatoimistona myös alueen talonrakennushankkeissa”, HTJ:n toimitusjohtaja Janne Ketola sanoo.
”Tavoitteenamme on laajentaa talopuolen liiketoimintaamme kattamaan entistä paremmin koko Suomi. Vuoden aikana olemme kasvattaneet palveluitamme onnistuneesti jo Kuopiossa ja Jyväskylässä, ja nyt vuorossa on Oulu. Petri tuo mukanaan vahvaa talonrakentamisen osaamista sekä erinomaiset verkostot ja aluetuntemuksen, mikä antaa hyvät eväät Oulun alueen talonrakennushankkeiden valloitukseen”, HTJ:n Keski- ja Pohjois-Suomen talonrakennuttamisen aluejohtaja Teemu Haaja sanoo.
”HTJ on arvostettu rakennuttajatoimisto, joka tunnetaan osaamisestaan erityisesti vaativissa rakennushankkeissa. Lähden ilolla kasvattamaan yrityksen palveluita Oulussa”, Törmänen sanoo.
Lisätietoja:
Janne Ketola
Toimitusjohtaja
Puh. 040 766 4110
Teemu Haaja
Aluejohtaja, Talonrakennuttaminen, Keski- ja Pohjois-Suomi
Puh. 040 455 1040
Petri Törmänen
Aluepäällikkö, Talonrakennuttaminen, Oulu
Puh. 044 585 2760