Ajankohtaista

13.12.2021

Kestävän rakentamisen peruspilarit: Tavoitteista toimintatavoiksi

Kestävän rakentamisen peruspilarit: Tavoitteista toimintatavoiksi

Ilmastonmuutoksen hillitseminen, elinkaariviisas rakentaminen ja ympäristövaikutusten vähentäminen. Tavoitteet ovat yhteisiä, toimintatavat sen sijaan usein eivät. Kuinka voimme varmistaa tavoitteidemme saavuttamisen?

Usein rakennushankkeissa saman pöydän ääreen kootaan joukko toisilleen ennestään tuntemattomia osapuolia. Tämän hankeryhmän kokemukset, näkemykset ja tapa toimia muodostavat hankkeelle ainutkertaisen toimintaympäristön, jonka olosuhteita, vahvuuksia ja haasteita voi toisinaan olla hankala ennustaa.

Jokainen näistä rakennushankkeen osapuolista on pala ratkaisua tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden erikokoisten ja -muotoisten palasten yhteensovittaminen vaatii kuitenkin usein aikaa, ohjausta sekä sujuvaa yhteistyötä. Oma työsarkansa palojen yhteensovittamisessa on myös hankkeen projektipäälliköllä, jonka tehtäviin kuuluvat niin pelisääntöjen luominen, pelinjohto kuin palojen yhteen liimaaminen.

Jotta tavoitteet voidaan saavuttaa, tulee ne viestiä hankkeen osapuolille oikea-aikaisesti ja riittävän selvästi. Parhaat edellytykset sujuvalle yhteistyölle luodaan kirjaamalla tavoitteet jo tarjouspyyntö- ja sopimusasiakirjoihin, jolloin ne ovat alusta alkaen kaikkien hankkeen osapuolten tiedossa. Yksittäisten tavoitteiden lisäksi on tärkeää myös suunnitella, kuinka niitä hankkeen aikana työstetään, seurataan ja arvioidaan. Kuten tavoitteiden, tulee myös toimintatapojen olla hankekohtaisesti pohdittuja ja sopivalle tasolle asetettuja.

Hankkeen sisäisen toimintaympäristön lisäksi myös sen ulkoinen toimintaympäristö on jatkuvan muutoksen vallassa. Se, mitä edelläkävijät tekivät hetki sitten, on pian alan yleinen hyvä käytäntö. Sekä omat että muiden osapuolten toimintatavat eivät voikaan olla kiveen kirjattuja ikuisia totuuksia, vaan niiden tulee olla periaatteita, joiden raameissa kehitämme toimintaamme toimintaympäristön ja mahdollisuuksien kehittyessä.

Parhaimmillaan voimme hankkeissa kirittää toinen toistamme toimintatapojen kehittämisessä, oppia alan parhailta sekä jakaa hyviä käytäntöjä myös muihin hankkeisiin monistettavaksi. Ja juuri sellaista yhteistyötä tarvitsemmekin yhteisten tavoitteidemme saavuttamiseksi!

HTJ:n kestävän rakennuttamisen toimintamalli kokoaa yhteen oman tapamme toimia ympäristönäkökohtien hallinnan parantamiseksi. Mallin avulla voimme varmistaa, että ympäristöasiat huomioidaan kaikissa hankkeissamme järjestelmällisesti kunkin tilaajan tavoitteisin sopivalla tavalla. HTJ:n kestävän rakentamisen toimintamalli sai RALAn ympäristösertifikaatin joulukuun alussa osana ympäristöohjelmaa.

 

Blogin on kirjoittanut Satu Karjalainen, joka toimii HTJ:lla energia- ja ympäristöasiantuntijana. Kestävän rakentamisen parissa hän innostuu erityisesti tarpeeseen soveltuvien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämisestä sekä siitä, että omalla työllä pystyy konkreettisesti vaikuttamaan ympäristövaikutuksia vähentävästi niin yksittäisissä hankkeissa kuin sitä laajemminkin.

Tutustu myös muihin Satun Kestävän rakentamisen peruspilarit -blogisarjan osiin, joissa on aiemmin pureuduttu jo ympäristövaikuttavuuteen ja hanketavoitteisiin.

 

Lisätietoja:

Satu Karjalainen
Energia- ja ympäristöasiantuntija 
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
P. 044 257 3543
satu.karjalainen@htj.fi