Ajankohtaista

29.03.2023

Kestävyystavoitteet osaksi arkea myös infrahankkeissa

Kestävyystavoitteet osaksi arkea myös infrahankkeissa

EU:n ja Suomen kunnianhimoiset tavoitteet päästöjen vähentämiseksi vaativat pikaisia toimia myös infrarakentamisessa. Rakentamisen sektori käyttää merkittävän määrän luonnonvaroja, aiheuttaa päästöjä ja synnyttää jätettä. Jotta saavuttaisimme Suomen ja EU:n asettamat tavoitteet, infrasektorin toimijoiden on käärittävä hihat ja otettava kestävyys- ja ympäristönäkökulmat osaksi arjen työtä. Vaikka alalla on tehty jo paljon asioiden eteenpäin viemiseksi, voisiko kestävyys- ja ympäristönäkökulmien kokonaisvaltaisemmalla hallinnalla saada aikaan vielä merkittävämpiä päästövähennyksiä ja jopa kustannussäästöjä?

Rakentamisessa ei voida katsoa pelkästään rakentamisen aikaisia työmaapäästöjä ja niiden hallintaa, vaan kestävyystavoitteiden asettamisen tulisi olla lähtökohtana jo maankäytön ja liikenneverkkojen strategisessa suunnittelussa. Näin voisimme varmistaa mahdollisimman kattavasti kestävän infran tavoitteiden jalkautumisen infran koko elinkaaren ajalle aina suunnittelusta kunnossapitoon ja jopa purkamiseen asti.

Turhan usein kuulee ympäristönäkökulmien huomioimisen olevan vain lisää työtä ja kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Kun tarkastelemme hankkeen koko elinkaarta, voivat yksittäiset rakentamisen aikaiset kustannukset ympäristöpanostuksista jäädä hyvinkin pieniksi. Parhaimmillaan uusiomateriaalien käyttö ja rakentamisen aikainen maamassojen koordinoiminen voivat jopa tuoda kustannussäästöjä. Samalla voimme saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä.

Suunnitteluvaiheissa lyödään lukkoon merkittävä osa hankkeen aiheuttamista päästö- ja kustannusvaikutuksista. Tästä huolimatta voimme vaikuttaa kestävyys- ja ympäristötavoitteisiin jokaisessa hankevaiheessa ja tarvittaessa myös luoda uusia tavoitteita. Infrasektorin tulee tarttua rohkeasti haasteisiin, asettaa konkreettisia tavoitteita ja kehittää alaa entisestään kohti kestävämpää ja hiilineutraalimpaa tulevaisuutta. Meidän täytyy viedä ympäristöasioita aidosti eteenpäin, kokeilla uusia toimintamalleja ja huolehtia siitä, että tavoitteet konkretisoituvat myös rakentamisen ja kunnossapidon käytännön työssä.

Infra muodostaa suuren osan rakennettua ympäristöä, ja alan tulee osallistua yhteisiin talkoisiin asetettujen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Pystymme saavuttamaan paljon jo olemassa olevien toimintamallien muokkaamisella. Nyt on aika muuttaa totuttuja tapoja ja toimintamalleja kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä.

 

Blogin on kirjoittanut Karoliina Palkio, joka toimii HTJ:lla projektipäällikkönä ympäristö- ja energiapalveluissa. Työskentely rakennetun ympäristön ja sen kestävyys- ja ympäristönäkökulmien parissa on hänelle mielenkiintoista ja innostavaa, sillä hän haluaa olla omalta osaltaan vaikuttamassa ja luomassa parempaa rakennettua ympäristöä.