Ajankohtaista

22.03.2018

Miniyksiöitä Vantaalle

Miniyksiöitä Vantaalle

Minikodeista haetaan ratkaisua kaupunkibuumin tiivistysrakentamiseen, asuntopulaan, ihmisten muuttuviin asumistarpeisiin ja, SATOn StudioKodeissa, myös yksinäisyyteen.
StudioKoti-konsepti sai alkunsa SATOn innovaatioryhmän ja lukiolaisprojektin tuloksena. “Ideoinnissa korostuivat asunnon edullisuuden ja pienuuden lisäksi asumismuodon yhteisöllisyys ja asumisen laajeneminen oman kodin ulkopuolelle”, kertoo SATOn johtaja, Arto Aalto.

Marraskuussa 2017 valmistui Vantaan Martinlaaksoon mediaakin kovasti kiinnostanut asuinkerrostalo, jossa on vain 15,5 neliömetrin miniyksiöitä yli kuuden neliön parvella. Alle 20 neliön huoneistojen pilottitalon rakentamiseen tarvittiin Vantaan kaupungilta poikkeamislupa. Luvan yhtenä ehtona olivat monipuoliset yhteisölliset tilat. Kerrostalon yhteisissä tiloissa on asukkaiden aktiivisessa käytössä oleva olohuone, pesula, saunaosasto ja kattoterassi. Suunnitteluratkaisuilla on yhteisten tilojen avoimuutta tuettu esimerkiksi lasiseinillä. Talossa toimii myös yhteistömanageri, joka järjestää asukkaille yhteistä ohjelmaa.

HTJ vastasi hankkeen rakennusaikaisesta rakennuttamisesta sekä rakennus- ja talotekniikkavalvonnasta. Hankkeen toteutti Rakennusliike Reponen Oy tavoitehintaisena projektinjohtourakkana. Rakennusvaiheessa asuntojen kapeus, korkeus ja parvi aiheuttivat haasteita. “Paikalla rakennettavien asuntojen työvaiheet oli suunniteltava erityisen tarkkaan aikataulutuksen ja työturvallisuuden huomioiden, kertoo HTJ:n projektipäällikkö Eija Heinola. Tiiviiden asuntojen neliöt on käytetty tehokkaasti mm. parven ja säilytystilojen optimoinnin ansiosta. Huonekorkeus vaihtelee kylpyhuoneen 2,2 metristä oleskelutilan lähes neljään metriin.

Konsepti tuo vuokramarkkinoille ja täydennysrakentamiseen kaivattuja edullisen pienasunnon vaihtoehtoja. Martinlaakson miniyksiöiden kuukausivuokra on 500 euroa. “Nykyiset StudioKotien 19–69-vuotiaat asukkaat ovat asumismuotoonsa tyytyväisiä”, kertoo Aalto. Asuntojen suosiosta kertoo myös se, että talon 68 asunnolla oli yli 750 hakijaa.

Uusissa Suomen rakentamismääräyskokoelman (RakMk) säädöksissä asuntohuoneistojen minimipinta-ala on yhä 20 neliömetriä. Opiskelija-asuntoja on kuitenkin lupa tehdä vähintään 16 neliön suuruisina, mikäli samassa rakennuksessa olevat yhteiset tilat lisäävät asukkaan käytettävissä olevaa tilaa.

Lisätietoja
Eija Heinola
Projektipäällikkö, RAPS, HTJ
050 3098 605
eija.heinola@htj.fi