Ajankohtaista

13.10.2016

Taysin turvallista rakentamista

Taysin turvallista rakentamista

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) jättimäisen rakennushankkeen toimijoita yhdistää vahva pyrkimys turvalliseen rakentamiseen. “Erityinen panostaminen turvallisuuteen näkyy työmaalla esimerkiksi kokopäiväisenä turvallisuusasiantuntijana”, kertoo HTJ:n Tampereen aluepäällikkö, Pekko Pennanen.

Kustannusarvioltaan jopa 240 miljoonan euron Taysin etupihahanke on yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista. ¬Työmaa käsittää kolme uutta sairaalarakennusta ja maanalaisen pysäköintirakennuksen. Vuonna 2015 käynnistyneet rakennustyöt saadaan päätökseen vuosien 2018-2020 aikana. Hankkeen tilaajana on Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja pääurakoitsijana SRV Rakennus Oy. HTJ vastaa kohteen rakennuttamis- ja valvontatehtävistä.

Sairaalan rakentaminen on vaativaa erikoisrakentamista, jossa on työturvallisuuden lisäksi varmistettava nykyisen sairaalan toimivuus. Turvallisuus koskettaa eri tavalla rakentajia, sairaalan henkilökuntaa, potilaita, alueen vierailijoita sekä rakennustyömaan ympärillä liikkuvia ihmisiä. Jättihankkeessa kaikki nämä aspektit on otettu esimerkillisesti huomioon – todisteena on muun muassa pääsy valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun kymmenen parhaan joukkoon. TR-tuloksilla ja tapaturmien määrällä mitattu lopullinen sijoitus selviää vuoden 2017 alussa.

Toinen tärkeä tulos on Taysin asiakastyytyväisyystutkimus, josta saadut korkeat pisteet antavat vahvan indikaation siitä, että poikkeustilasta huolimatta asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä.
“Kaikilta tahoilta on saatu turvallisuuteen paras panos”, kiittelee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kiinteistöjohtaja Petri Laurikka.

Mistä on turvallinen työmaa tehty?

Turvallisen työmaan keskeisin avainsana on ennakointi. Hankkeelle perustettiin jo suunnitteluvaiheessa riskienhallintaryhmä. ”Rakennustyömaalla on aina turvallisuusriskejä, mutta tällä työmaalla riskien hallintaan eli riskien tunnistamiseen, minimointiin ja torjuntatoimenpiteisiin on todellakin satsattu”, kertoo HTJ:n turvallisuusasiantuntija Antti Karjanlahti.

Turvallisuuden tunne muodostuu myös tiedosta ja asenteesta. Tiedonjakoon kuuluvat muun muassa perehdytys, monikanavainen tiedotus Taysin työntekijöille ja alueella liikkuvien henkilöiden opastaminen. Projektin kokoluokasta kertoo esimerkiksi se, että työmaalle on jo tässä vaiheessa perehdytetty yli tuhat työntekijää ja määrän uskotaan vielä moninkertaistuvan. Riskienhallintaan kuuluvat myös katastrofiharjoitukset.

Ahtaan, mutta selkeästi rajatun työmaa-alueen tehokkaat liikennejärjestelyt ovat tuottaneet tulosta: ruuhkia sairaalan ympärillä on jopa vähennetty. Kulkua alueella ohjeistavat opasteet, porteista kulkevat vain luvan saaneet, ja logistiikka on kuorma-autolleen ajoitettua.

Turvallisuuden maksimoimiseksi Taysin työmaalla hyödynnetään viimeisintä tekniikkaa. Esimerkiksi louhintavaiheessa käytettiin elektronista sytytysjärjestelmää, jonka avulla jokainen digitaalinen nalli kyettiin ohjelmoimaan millisekunnin tarkkuudella. Räjäytyksistä aiheutuvaa tärinää seurattiin 43 mittalaitteella, jotta sairaalan herkät mittalaitteet ja hoitotoimet eivät vaarantuisi.

Massiivisen hankkeen turvallisuusnäkökulma on projektin toimijoille valtava oppimisprosessi, jota ohjaa pyrkimys rakentaa toimintamalli ihmisten vahvuuksien ympärille. Seuraavat suuret turvallisuuden koetinkivet ovat rakennusten käyttöönotot. Nekin on luonnollisesti jo ennakoitu.

Lue lisää Taysin uudistamishankkeesta.

Haluatko tietää lisää HTJ:n Tampereen alueen palveluista ja turvallisesta rakennuttamisesta? Ota yhteyttä.

Jari Tainio
Aluejohtaja, Tampere - Hämeenlinna
Puh. 050 3853 252
jari.tainio@htj.fi