Ajankohtaista

12.09.2022

Vihreä on uusi musta, mutta kelle keisarin uudet vaatteet näkyvät?

Vihreä on uusi musta, mutta kelle keisarin uudet vaatteet näkyvät?

Kestävä rakentaminen, hiilitietoisuus, kiertotaloutta tukevat ratkaisut ja yhä tiukentuvat ympäristötavoitteet ovat vihertäneet rakennusalan sanastoa ja asenteita määrätietoisesti muutamien viime vuosien aikana. Taloudellisten ja imagokysymysten sijaan kestävyyden huomioinnin vaakakupissa alkavat painamaan entistä enemmän puhtaat arvot sekä ymmärrys vastuullisen toiminnan välttämättömyydestä. Vihreä on uusi musta – kestävyydestä puhuminen ja viestiminen on entistä trendikkäämpää, ja edelläkävijät ovat imaisseet jo perässähiihtäjätkin vähintään kuulolle aiheen pariin.

Jotta emme trenditietoisuudessamme jämähdä vain viestinnän ja tavoitteiden tasolle, on edessämme kuitenkin seuraava haaste: kuinka muutamme tavoitteemme ja lupauksemme konkretiaksi ja luotettavasti todennetuiksi toimenpiteiksi?

H.C. Andersenin klassikkosadussa ”Keisarin uudet vaatteet” keisarille kudotun maailman hienoimman taikakankaan pystyivät näkemään vain erityisen viisaat ihmiset; niinpä kukaan ei halunnut myöntää, ettei itse asiassa näe kangasta lainkaan.

Toisinaan törmäämme kestävän rakentamisen teemojen osalta hankkeissa vastaaviin ”taikakankaisiin”. Hankkeille on asetettu hienoja tavoitteita, joihin uskotaan kovasti. Tavoitteiden uskotaan olevan selkeitä ja toteutuvan niin suunnittelussa kuin työmaa-aikana; eihän kukaan ole tuonut esiin sitäkään, etteikö niitä voitaisi saavuttaa. Todellisuudessa tavoitteet eivät välttämättä ole lainkaan selkeitä hankkeen muille osapuolille, eikä niiden toteutumisen varmistamiseen ja dokumentointiin liittyvät tehtävät konkretisoidu hankkeen aikana. Pahimmillaan kukaan ei uskalla tai halua nostaa asiaa kokouspöydälle, sillä tavoitteiden parempaan hallintaan ei ole myöskään varattu resursseja. Hankeryhmä jää yhdessä toivomaan, että ”taikakangas” näkyy muille osapuolille, kun kukaan ei halua myöntää omaa tietämättömyyttään siitä, mitä konkreettisesti tavoitteiden eteen tulisi tehdä.

Tarvitsemme vielä paljon lisää ”niitä tyhmiä kysymyksiä, joita monet miettivät hiljaa, mutta vain harvat uskaltavat sanoa ääneen”, jotta tavoitteiden hallintaan liittyvät näkökulmat konkretisoituvat kaikille osapuolille. Tarvitsemme myös entistä konkreettisempia toimintasuunnitelmia sille, kuinka tavoitteiden saavuttamista seurataan, valvotaan ja dokumentoidaan hankkeen aikana. Tarvitsemme sopimusteknisesti velvoittavia kirjauksia tavoitteidemme edistämisen selkärangaksi, sekä yhä vain enemmän tietotaitoa hankkeisiin asioiden konkretisointiin ja käytännönläheisyyden kehittämiseen.

Keisarille tarvitsee räätälöidä vaatteet, jotka näkyvät ilman viisauttakin. 

12.9.-16.9.2022 vietetään kansainvälistä kestävän rakentamisen viikkoa (World Green Building Week). Viikon tapahtumiin ja tietoiskuihin voit tutustua lisää esimerkiksi FIGBC:n (Green Building Council Finland) sivuilla.

 

Blogin on kirjoittanut Satu Karjalainen, joka toimii HTJ:lla ympäristö- ja energiapalveluiden toimialapäällikkönä. Kestävän rakentamisen parissa hän innostuu erityisesti tarpeeseen soveltuvien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämisestä sekä siitä, että omalla työllä pystyy konkreettisesti vaikuttamaan ympäristövaikutuksia vähentävästi niin yksittäisissä hankkeissa kuin sitä laajemminkin.

Lisätietoja:

Satu Karjalainen
Energia- ja ympäristöasiantuntija 
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Puh. 044 257 3543
satu.karjalainen@htj.fi